
Ohjeesta tulee puolikas pellillinen, kuvassa tehty neliskanttiseen kakkuvuokaan.
Leivoin syksyllä Brownieita ensimmäistä kertaa alusta loppuun itse (ei siis mitään valmispusseja, joita pienenä koitin muutaman kerran). Jostain olin saanut käsityksen, että kyseinen jälkiruoka on todella vaativa mutta reseptejä tarkemmin katsoessani huomasin, että käsitys oli aivan väärin. Browniet ovat yllättävän helppo tehdä, suosittelen siis reseptiä kaikille pienimmästä leipurista alken.
HUOM! tuleva äitienpäivä tarjoaa mahdollisuuden hemmotella äitiä juurikin näillä ihanilla suklaisilla herkkupaloilla. Kuka nainen muka ei pidä suklaasta ?
TAIKINA
paista 170 asteessa 25 min ja
125 asteessa 10 min
125 asteessa 10 min
2,35 dl sokeria
4 kpl kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
0,75 dl leivontakaakaojauhetta
200 g suklaata (itse käytän Marabouta )
200g voita
OHJE
1. Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja laita uuni lämpeämään 170 asteeseen.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan pallovatkaimella nostellen.
4. Sekoita taikinan sekaan lopuksi sulanut, jäähtynyt suklaa ja voi.
5. Kaada uunivuokaan ja paista uunin keskitasolla 25 min. Jos taikina on sisältä vielä raaka, mutta pinnalta kypsä, alenna läpötila 125 asteeseen ja anna olla vielä 10 minuuttia.
6. Koristele jäähtynyt leivos tomusokerilla ja tarjoile kermavaahdon tai vanilijajäätelön kanssa.
Browniet voi tehdä vuorokautta aikaisemmin tarjoilua parhaimman tuloksen saavuttamiseksi. Ohjeen voi tehdä myös valkosuklaaseen, jolloin kaakaojauhon voi korvata vehnäjauhoilla tai perunajauhoilla.
Suussasulavia herkkuhetkiä ja onnea kaikille äideille !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti